Sain eilen käsiini Hesarin marraskuun kuukausiliitteen, jossa oli juttu blogeista. Vaikka olinkin verkkoiltalehdessä huomannut lukuisia juttuja Panu Rajalan ja Rosa Meriläisen verkkopäiväkirjoista, en tähän mennessä ollut vaivautunut sen kummemmin selvittämään, mikä tämä tämmöinen blogi oikeastaan on. Nyt kuitenkin huomaan, että tämä olisi ollut mitä kätevin viestintämuoto, joka minun olisi kannattanut ottaa käyttöön jo paljon aiemmin.
Edellisistä Timor-tarinoista on tosiaan kulunut jo kaksi vuotta, ja uusia kuviakaan en ole pannut esille yli vuoteen (valokuvia on kyllä koko leegio varastossa, joten ehkä niitä piankin saan esille).
Vanhemmat valokuvat ja tarinat ovat edelleen täällä.Tämä on tosiaan hyvin myöhäisherännäistä, sillä tarkoitukseni on jo maaliskuussa tulla täältä pois. Johan tässä onkin vierähtänyt yli kolme vuotta. Sinänsä myöhäinen aloitusajankohta on varmaan hyvä, että riski blogin lopahtamisesta kesken kaiken on tällä tavoin pienempi.
Tähän olisi kaiketi nyt tarkoitus kirjoittaa ajankohtaisia kuulumisia. Tulin viikko sitten lomalta Uudesta-Seelannista. Tässä on kuva
Abel Tasman -kansallispuistossa olevasta saappaasta. Sitten vietimme itsenäisyyspäivää koko suomalaisyhteisön voimin Marimekko-värityksessä, Kaurismäen elokuvia katsellen ja kansallisruokaa (noutopizza) nauttien.
Sadekausi on alkanut, ja vuoristo on sen seurauksena taas muuttumassa punaruskeasta vihreäksi. Sähkötilanne on kuluneen vuoden aikana huonontunut, ja päivittäiset sähkökatkot ovat tulleet takaisin. Voimalaitoksella on kuulemma yksi generaattori rikki. Uusi saapui Dilin satamaan jo puoli vuotta sitten, mutta täälläpä ei olekaan tarpeeksi isoa nosturiautoa, jolla hökötys saataisiin siirrettyä paikalleen.
Muuten kehitys kyllä kulkee enimmäkseen eteenpäin. Vaikka ulkomaalaisten määrä onkin vähentynyt reippaasti, pelättyä palvelutason romahdusta ei ole ainakaan vielä tapahtunut. Päinvastoin: kaupasta löytyy välillä (no ei nyt tietenkään aina) oikeaa, italialaista parmesaania. Uudesta-Seelannista palatessani koin suorastaan järkytyksen, sillä lentokentältä ottamassani taksissa oli toimiva ilmastointi, kuljettaja ei tupakoinut autossa, ei soittanut hevimusiikkia täysillä ja kaiken huipuksi tunsi kaupungin osoitteistoa!
No niin, eiköhän tässä ole riittämiin näin ensin alkuun.
Miten olisi seimi merinäköalalla? Seimikuvaelma, eli presepio, kuuluu katoliseen joulutraditioon yhtä kiinteästi kuin glögi ja piparit Suomessa. Ilman tällaista rakennelmaa ei yksikään itseään arvostama suco (kylä, tai kaupungissa hallinnollinen kaupunginosa) voi ryhtyä joulunviettoon. Tämän viikon Timor Sunissa kerrottiin, että viime vuonna oli joku jopa ulkoistanut seimensä rakennusfirmalle, mutta kokemus kuulemma ei ollut rohkaiseva, joten tänä vuonna on palattu omatoimisuuteen. Panostuksesta on luvassa huomattavaa glooriaa, sillä parhaat seimet palkitaan, ja kilpailun tuomarina toimiva korkea virkamies julkistaa voittajan heti joulun jälkeen.
